6.4.2022
Olen kuunnellut iltaisin Mika Waltarin Sinuhe egyptiläistä (Yle Audiosta). Sinuhe on ollut sopivaa kuunneltavaa täällä muinaisessa Thebassa. Toki on myös järkevämpää kuunnella, kuin kantaa mukana matkalle tätä paksua teosta, jossa on lähes 800 sivua…
Vaikka kirjassa kerrotaan faarao Akhenaten (Akhenaton tai Ekhnaton,1353-1336 eaa) ajasta, niin jotakin tuttua siinä on nykyiseenkin kaupunkiin. Ehkä savun tuoksu, kun peltoja poltetaan sokeriruokojen keruun jälkeen, ehkä miehet turbaaneissaan ja kalabeijoissaan ja naiset tummissa asuissaan. Lapset leikkimässä löytämillään oksilla tai rikkinäisillä palloilla. Lapset ovat yleensä iloisia ja onnellisia, vaikka olisivat kuinka köyhiä. On hauskaa huomata, miten kaikenikäiset tykkäävät lapsista ja nuoretkin hassuttelevat heidän kanssaan. Suomessa saa enemmänkin käsityksen vihamielisestä suhtautumisesta lapsiin ja heidän mekastukseensa. Täällä on myöskin voimakas yhteisöllisyys, kaikista pidetään huolta, eikä ketään jätetä ilman apua, jos joku sitä tarvitsee. Meillähän vallalla on enemmänkin yksilöllisyys eli emme sekaannu toisten asioihin ja näin taitaa on kaikissa länsimaissa.
Faarao Akhenaten yritti käännyttää kansansa Atonin puoleen, oli olemassa vain yksi jumala ja kaikki muut jumalat tulisi hävittää. Papisto ja useimmat kansasta palvoivat kuitenkin Amonia ja faaraon kuoltua vanhat tavat palasivat. Akhenaten uskoi, että kansat voivat elää rauhassa ja olla veljiä keskenään, ilman sotia. Hän ei halunnut väkivaltaa, vaan uskoi, että lempeydellä saa enemmän aikaan. Tuo aika ei kuitenkaan ollut valmis tällaiseen ajatteluun, vaan koettiin, että ennen niin voimakas ja rikas Egypti olisikin nyt heikko ja valloitettavissa.
Faarao oli siis selkeästi edellä ajastaan, sillä nykyisin puhutaan ns. Kultaisesta ajasta, jonka sanotaan olevan tulossa ja silloin maan päällä ei olisi sotia ja kaikki eläisivät sovussa. Olisi taivas maan päällä eli voisi kait sanoa, että eläisimme Paratiisissa. Tämä tuntuu nyt aika kaukaiselta, kun katsoo nykyistä maailman menoa…
Sinuhe sai lisänimen, ”hän joka on yksinäinen”. Oliko Sinuhen yksinäisyys sitä, että hänet oli löydetty kaislaveneestä, eikä hän (ainakaan aluksi) ollut tietoinen, mistä hän oli lähtöisin tai ketkä olivat hänen biologiset vanhempansa. Tai oliko hän yksinäinen, koska hänellä ei ollut omaa perhettä, vaikka hänellä olikin joitakin ystäviä. Tai oliko yksinäisyys jokin syvemmällä oleva tunne, jota ei osaa selittää.
Ajattelen, että selittämätön yksinäisyyden tunne johtuu sielun ikävästä ”kotiin”, siis todelliseen kotiin, sinne, mistä olemme lähtöisin. Usein ajattelemme, että olemme yksinäisiä sen takia, että meillä ei ole parisuhdetta tai läheisiä ystäviä. Tietenkin tämäkin pitää paikkansa fyysisellä tasolla. Oma kokemukseni on, että jossain vaiheessa elämää voi tulla sellainen kohta, jossa ikään kuin ”hyppää yli” yksinäisyyden tunteesta ja sitten ymmärtää, että emme ole koskaan yksin. Olemmehan energiassa kaikki yhtä.
Vaatiiko tämän oivaltaminen itseensä tutustumista ja uskallusta kohdata omia tunteitaan ja ajatuksiaan – kyllä vain. Entä onko tämä helppoa…ei lainkaan. Vaatii rohkeutta kääntyä kohtaamaan sisällään olevia pelkoja, häpeää, vihaa, ahdistusta, riittämättömyyttä ja kaikkia niitä tunteita, joita on kantanut mukanaan vuosien ajan. Kun tietoisuutemme alkaa avautumaan, ymmärrämme itseämme ja ympäröivää maailmaa aivan eri tavalla. Emme ole enää ”tuuliajolla”, vaan teemme valintojamme tietoisemmin ja osaamme kuunnella itseämme paremmin.
Pikkuhiljaa opimme myös rakastamaan ja arvostamaan itseämme ja hyväksymään itsemme, juuri sellaisena, kuin olemme. Silloin olemme valmiita ottamaan vastaan rakkautta ja myöskin antamaan sitä muille. Sanonta, että et voi rakastaa toisia, jos et ensin rakasta itseäsi, pitääkin hyvin paikkansa.