Tietoinen valinta

18.1.2022

Satuitko katsomaan ohjelman Anne kohtaa Björnin (Anne möter Björn; löytyy Yle Areenasta). Ohjelma kertoo Björn Natthiko Lindebladista, joka nuorena miehenä jätti menestyvän uransa ja lähti buddhalaismunkiksi. Vietettyään metsämunkkina 17 vuotta, mm. Thaimaassa, hän palasi Ruotsiin ja alkoi luennoida ja kirjoittaa siitä, mitä hän oli elämässään oivaltanut. Björniltä on ilmestynyt myös suomeksi kirja Saatan olla väärässä.

Björn oli koko ikänsä etsinyt jotakin, tietämättä mitä se voisi olla. Kuin tyhjästä hänelle tuli ajatus, että hänen tulisi jatkaa matkaa ja niin hän päätti lähteä muutoksen tielle. Vuodet munkkina ja päivittäiset meditaatiot ohjasivat itsetutkiskeluun, sisäiseen rauhaan ja hiljaisuuteen, kuuntelemaan sisäistä viisautta. Kaikki tämä tuntuu hyvin tutulta, sillä omakin ”muutoksen tie” lähti juuri siitä, että halusin löytää sisäisen rauhan. Vaikka en tosiaankaan silloin tiennyt, miten sen voisi löytää. En kuitenkaan tuntenut tarvetta eristäytyä maailmasta, vaan muutosta tapahtui ns. normaalin elämän ohella. Toki välillä oli jaksoja, jolloin halusi olla paljon yksin ja kaipasi omaa tilaa ja rauhaa hiljentymiseen.

Ohjelma teki minuun suuren vaikutuksen ja Björnin oivallukset ovat sellaisia, joista voi hyvin olla samaa mieltä. Hänestä välittyy kuva huumorintajuisena ja lämminsydämisenä ihmisenä ja hän kertoo suurimman oivalluksen olevan se, että hän ei enää usko kaikkia ajatuksiaan. Kuinka usein sitä voisikaan itseä muistuttaa, että ”se on vain ajatus”. Sitä ei tarvitse ottaa niin vakavasti ja eikä sen mukaan välttämättä tarvitse toimia. Ajatukset tulevat ja menevät, meistä itsestämme riippuu, miten niihin suhtaudumme.

Björn puhui siitä, että oma minuus ei liity ulkoisiin tekijöihin. Ympäröivien olosuhteiden ei tarvitse muuttua, jotta voisi olla oma itsensä. Vaikka elämä on joskus hankalaa, se ei johdu niinkään ulkoisista tekijöistä, vaan siitä mitä niistä pään sisällä mietimme. Useinhan ajattelemme, että emme voi olla onnellisia, jos tietyt ulkoiset puitteet eivät ole sellaisia, mitä haluaisimme niiden olevan. Tai, että meillä ei ole mahdollisuutta toteuttaa unelmiamme, koska ei ole riittävästi rahaa, aikaa, työ estää, lapset ovat pieniä tai olemme jumissa jossakin tilanteessa. Kasaamme itsellemme esteitä, vaikka todellinen este voikin olla pelko, eikä meillä ole riittävästi rohkeutta tehdä tarvittavia muutoksia.

Hän kertoi myös, että luostarissa kuuli hyvin usein sanaa ”irtipäästäminen” – päästä irti, hellitä. Tämä onkin tärkeä viesti, sillä irtipäästämistä on hyvä harjoittaa. Kun pysähtyy hetkeksi ja kysyy itseltään; mistä minun on nyt hyvä päästää irti, niin luultavasti jotakin tulee mieleen. Mikä olisikaan parempaa puhdistautumista, kuin päästää irti kaikesta sellaisesta, mistä on aika luopua. Uskaltaa hellittää ja hengähtää.

Saatuaan tiedon vakavasta sairaudesta, jossa keho rapistuu vähitellen, Björn sanoi tuntevansa kiitollisuutta kehoaan kohtaan. Kuinka hyvin keho palvelee läpi elämän ja miten paljon keho on valmis tekemään puolestamme. Tässä kohtaa mietin, kuinka tärkeää olisikaan kuunnella kehoa ja sen viestejä. Usein tämä unohtuu ja vasta sitten kiinnitämme siihen huomiota, kun keho ilmoittaa kivulla tai jollakin muulla vaivalla olemassaolostaan. Kehohan ilmoittaa myös, jos meillä on liikaa stressiä tai jokin ruoka tai juoma ei ole meille sopiva tai jos olemme tekemässä jotakin, mikä on vastoin sisältämme tulevaa ohjausta. Kun vatsassa kipristelee tai kehossa on muuten epämukava olo, niin tässä vaiheessa tulisi pysähtyä ja miettiä, onko menossa oikeaan suuntaan.

Toimimme ja teemme monia asioita automaattisesti, kuin robotit, miettimättä sitä, mitä olemme tekemässä. Keho saattaa viestittää väsymyksellä, että on levon aika. Emme kuitenkaan reagoi tähän, vaan piiskaamme itseämme eteenpäin; ”vielä vähän, minun täytyy jaksaa, kukaan muu ei tätä tee”. Sitten saammekin vaikka flunssan, joka pakottaa lepäämään. Jos antaisimme itsemme levätä, kun tunnemme olevamme sen tarpeessa, pääsisimme paljon helpommalla. Olemme oman kehomme parhaita asiantuntijoita ja kehon kuunteleminen on viisautta.

Ohjelman lopussa Björn Lindeblad ylisti kehoaan sanomalla: ”Näen kamppailusi. Et saa mitään ilmaiseksi. Silti teet kaikkesi puolestani. Lupaan juhlallisesti, että voimiesi loputtua, teemme, miten sinä tahdot. Yritän siinä vaiheessa olla sopeutuva ja kiitollinen ja levätä luottamuksessa ja hyväksynnässä. Toivon pystyväni iloitsemaan upeasta elämästämme ja kuiskaamaan sinulle vakaasti ja rohkeasti; Tapahtukoon sinun tahtosi, ei minun.”

Näistä sanoista tuli kyyneleet silmiin. Hyvä muistutus siitä, miten tärkeää on kiittää kehoa joka päivä sen suurenmoisesta työstä tähän asti ja vielä pitkään tulevaisuudessakin.